Reilu viikko sitten juhlittiin 5-vuotiasta Höntsyä, ja tuli juhlapuhekin pidettyä. Kuten juhlapuheissa aina, siinä paino oli positiivisilla asioilla. Höntsy on kentän puolella onnistunut tekemään juuri sen, mitä on luvannutkin. Kuten varmaan olette kuulleet, talouspuolella taipaleemme on ollut melkoista kamppailua. Miksi näin, ja miltä tilanne nyt näyttää?

Juhlan kunniaksi laskeskelin, että olemme järjestäneet noin 8000 liikuntatapahtumaa. Havahduin siihen tosiasiaan, että jos näistä olisi kulujen jälkeen, mutta ennen yrittäjän palkkaa jäänyt käteen 20 euroa /laaki, olisin itse voinut saada koko ajan kohtalaista palkkaa eikä yrityksellä voisi olla taloudellisesti mitään vaikeuksia. Tosiasia on kuitenkin, että viiden vuoden keskiarvo käteen jäävästä rahasta per vuoro on miinuksen puolella. Olen kyllä saanut firmalta jonkin verran palkkaa, mutta käytännössä sen verran ja vähän enemmänkin Höntsy on laskuttanut tekemiäni, höntsäämiseen liittymättömiä töitä.

Miksi toiminta on taloudellisesti niin vaikeaa? Perusongelma liittyy siihen, miten vähän palloilijoita vuorolle mahtuu per neliömetri ja per vetäjä verrattuna esimerkiksi jumppateollisuuteen. Hintamme ovat aika lailla samantasoiset kuin muillakin yrityksillä, jotka järjestävät ohjattua ryhmäliikuntaa (jumppia, pumppeja, jne.). Tämä on fakta, jonka kanssa on elettävä, eli en usko että hintataso voisi meillä olla merkittävästi korkeampi. Kuitenkin kulurakenne on hyvin erilainen, kun mietitte minkä kokoiseen tilaan mennään jumppaamaan ja  montako asiakasta siellä voi yhden vetäjän ohjattavana olla.

Toinen merkittävä ongelma liittyy markkinointikuluihin. Höntsyn alkuvaiheessa markkinoimme paljon, ja se tuottikin kohtalaisesti tuloksia (eli saimme niin paljon pelaajia että toiminta pyörii). Jälkikäteen olen monasti harmitellut, että satsausta olisi voinut jakaa pidemmälle ajalle. Nytkin olisi mukava mainostaa lehdissä, busseissa, radiossa, siellä sun täällä. Meillä ei vain tällä hetkellä ole siihen varaa. Mainostaminen ei Höntsyssä tuota mitään välitöntä asiakasryntäystä, jolla mainoksen hinta voitaisiin kuitata, vaan vaikutus syntyy pidemmällä ajalla. Tämä liittynee ns. jahkailuefektiin, eli siitä kun syntyy ajatus ”olisi kiva mennä Höntsyyn”, siihen kun tosiasiassa ekan kerran mennään, on aikaväli usein todella pitkä. Toivotaan, että jossakin vaiheessa pystymme taas tähän puoleen hieman satsaamaan, niin saamme nykyistä isommalla virtauksella uusia naamoja pelikentille.

Höntsyn toiminta on nyt jonkin aikaa ollut aika vakiintunutta. Tämä on pakon sanelemaa, sillä rahoitusta rajuihin kehitysliikkeisiin ei ole. Jostakin olen lukenut erittäin osuvan viisauden, jonka mukaan ”raha on yrityksessä kuin veri ihmisessä”. Toisaalta, ei rahan kuluttaminen mikään tae onnistumisesta ole. Onkin vaikea sanoa, millaisessa Höntsyssä nyt eläisimme, jos parin vuoden takainen osakeantimme (jonka mainoksista on tämän jutun kuvitus) olisi onnistunut.

Olemme tehneet sen, minkä olemme voineet, eli pyrkineet leikkaamaan kustannuksia ja karsimaan kannattamatonta toimintaa. Huonosti kannattavia vuoroja jätetään pois, eikä esim. turnauksia yleensä järjestetä mikäli porukkaa ei saada tarpeeksi paikalle. Työntekijät on muutettu tuntipalkkaisiksi, yritän itse tehdä vuoroja paljon, ja osasta huolehtivat harrastevetäjät. Näillä toimilla kustannusrakenne on tervehtynyt todella paljon. Ilman niitä firma olisi mennyt nurin.

Yrittäminen on kyllä jännää hommaa. Vaikka olen kirjoittanut ällän matematiikassa, enkä muutenkaan ehkä ole penaalin tylsin kynä, huomaan usein miettiväni, että en tajua mihin kaikki raha oikein menee. Emme tee mitään ylimääräistä, ja kuluja on oikeasti pystytty karsimaan todella merkittävästi. Silti eletään koko ajan kädestä suuhun. Pussin pohja näkyy ja stressi painaa. Näyttäisi siltä, että tilanne lähimmän n. 6 kk aikana helpottaisi, kun saamme juostua erilaiset eräpäivät kiinni. Sitä olen tosin odotellut turhaan aiemminkin…

Yksi merkittävä tekijä talousyhtälössämme ovat sali- ja kenttävuokrat. Toimintamme on varsin urheiluseuramaista, mutta silti joudumme yrityksenä maksamaan kaupungille kaikesta tuplataksaa. Tämä rasittaa meitä liki 10000 eurolla vuodessa – johtuen myös siitä, että kaupungin perimät salivuokrat ovat toiminta-aikanamme nousseet noin 50%. Lähiaikoina pyrinkin saamaan eteenpäin ehdotusta, jossa yleishyödyllisiksi katsotut yritykset voisivat saada vuoronsa samalla taksalla kuin seurat. Saa nähdä, miten käy – meille tuo yksittäinen asia olisi huikean tärkeä. On syytä huomata, että urheiluseurat pääsääntöisesti sekä saavat kaupungilta suoria avustuksia että saavat vuoronsa edullisemmin. Meitä ei tarvitsisi tukea, kunhan lopetettaisiin rankaisutaksan soveltaminen. Tämä on asia, josta sinäkin voit puhua omalle valtuutetullesi tai muulle tuntemallesi kaupungin pampulle.

Yritysmarkkina on meiltä jäänyt valtaamatta. Jonkin verran järjestämme kyllä turnauksia ja lajikokeiluja, ja ne ovat meille hyvää toimintaa. Kokonaiskuvassa näitä on kuitenkin liian vähän. Kysymys on varmasti osittain huonosta myyntitaidosta – vaikka myynnin kokeilijoita on kyllä riittänyt – osittain taas suhdannetilanteesta, jossa lohduttomuus tuntuu aina vain jatkuvan. Firmamyyntiin jos löytäisimme viisasten kiven, niin siinä olisi varmasti mahdollisuus merkittävään kasvuun.

Kokonaistilanne on siis se, että porskutamme eteenpäin. Mahdollisuuksia satsata itse merkittävästi esim. mainonnan kautta kasvamiseen ei ole. Toisaalta akuuttia uhkaa firman kaatumisesta ei sitäkään ole. Minulle tämä on väkisinkin ”päätoiminen harrastus”, eli tällä hetkellä on pakko keksiä muita keinoja itsensä elättämiseen. Jos puhutaan seuraavista viidestä vuodesta, niin asiaan pitää tulla parannusta. Aivan näin työlästä harrastusta ilman palkkaa tuskin toista viittä vuotta jaksan pyörittää.

Palatakseni alun laskelmaan. Tavoite, että yrittäjälle ja firmalle jäisi yhteensä noin 20 eur/tapahtuma keskimäärin kouraan ei ole kohtuuton. Se ei myöskään ole millään muotoa mahdoton. Olkoon se vaikka virallinen tavoite seuraavalle viidelle vuodelle!