Yrittäjänä pääsee tutustumaan kapitalismiin uudesta näkökulmasta. Yksi asia, jonka olen nyt tajunnut täysipainoisesti, on mainonnan kaikkialle tunkeutuva voima yhteiskunnassamme. Nykyään sitä katselee mainoksia uudella tavalla, ja kun on saanut jonkin käsityksen siitä, mitä mainostaminen maksaa, ei voi kuin todeta: sinne meidän rahamme menevät.

Ihan oikeasti, arvonlisävero on pientä siihen verrattuna, mitä maksamme joka ikisen tuotteen hinnassa markkinoinnista. Tämä pätee tietysti myös Höntsyyn: markkinointi on yrityksen suurin yksittäinen kuluerä, jota ilman emme voisi tarjota teille niitä muita pelaajia siellä vuorolla. Höntsyn mainonta on kuitenkin nappikauppaa useimpiin arkipäivän toimijoihin verrattuna.

Ajatelkaa isoja ruokakauppoja ja elektroniikkaketjuja: joka päivä sanomalehdessä sivutolkulla mainoksia, lisäksi TV-, radio- ja ulkomainontaa sekä jos jonkinlaista sponsorointia. Ruokakaupan tyypillinen tarjoustuote maksaa sanotaan nyt vitosen. Montako vitosen tuotetta pitää myydä, jotta ne joka päivä lehdessä olevat monen kymmenentuhannen euron mainokset saadaan maksetuksi? Tai miettikää vaikka pankkinne palvelumaksuja ja suhteuttakaa niitä mainontaan – helposti voisi jättää kaikki palvelumaksut perimättä, jos mainontaa vähentäisi vaikka kolmella neljäsosalla.

Mutta kuten kapitalismissa aina, on asioilla myös toinen puoli. Totta, ketsuppipullon saisi kaupasta puoleen hintaan, jos sitä ei tarvitsisi mainostaa. Höntsynkin hinnoista voisi viilata siivun pois jos mainoskuluja ei olisi. Ei kuitenkaan pidä unohtaa sitä, että varsin monen instituution toiminta on ainakin osittain mainosrahoitteista. Ilman mainoksia ei olisi ilmaisjakelulehtiä – en tosin tiedä, moniko niitä jäisi kaipaamaan. Ei olisi kaupallisia radiokanavia, ja tv-tarjontakin olisi Ylen varassa. Sanomalehtien hinta pomppaisi pilviin – en tiedä, mitä Aamulehti maksaisi, varmaan luokkaa 3-4 euroa päivässä kestotilaajalle nykyisen yhden euron sijasta. Myös esimerkiksi joukkoliikenteen hintoja olisi ilman mainoksia pakko nostaa.

Harvemmin mieleen tulevista asioista voidaan nostaa esille esimerkiksi urheilujoukkueet. Harrastuksen hinta olisi usein aivan eri luokkaa, ellei sponsorisopimuksia olisi. Jääkiekon liigajoukkueiden olisi pakko puolittaa pelaajabudjettinsa tai vähintään kaksinkertaistaa lippujen hinta, jos tapahtumaa ei voisi kyllästää mainoksilla.

Höntsy ei välttämättä ole paras esimerkki tästä asiasta, koska kyse on uudesta palvelusta, jonka piiriin asiakkaat eivät kerta kaikkiaan löytäisi – ainakaan riittävän nopeasti toiminnan alussa – ilman mainontaa. Tässä markkinointi on välttämätön osa palvelua. Sen sijaan jos ajatellaan vaikka ruuan hintaa, niin totta kai mainonnalla on vaikutusta siihen, mistä kaupasta ihmiset ruokansa ostavat – mutta kyllähän he ostaisivat ruokaa jostain ilman mainontaakin.

Eri asia on tietysti, pitääkö asian olla juuri näin – mutta niin se vain on. Joka ikisen tuotteen hinnassa maksetaan erittäin kova, arvonlisäveroa kovempi ”mainosvero”, jonka avulla rahoitetaan paitsi mainostoimistojen työpaikat, myös koko läjä yhteiskunnan kannalta enemmän tai vähemmän oleellisia toimintoja. Tämän veron käytöstä päättävät poliitikkojen sijasta markkinavoimat.

Jos en jo maininnut sitä, niin markkinointi on kuulkaa kallista. Näin lopuksi pitää todeta, että veronmaksajana olen vähän huolissani siitä, ymmärtääkö yhteiskunta napata itselleen riittävän ison siivun. Nythän Tampereelle on tullut eri paikkoihin digitaalisia mainostauluja – mm. autoilijoille suunnattuja isohkoja tauluja vaikkapa siihen Kalevan Prisman risteykseen. Juuri niitä tauluja, joiden kirkkaudesta on valitettu.

Lehdessä kaupungin edustaja kertoi, että maanvuokrasopimukset tauluista on tehty viideksi vuodeksi, ja että vuokra on ”toistatuhatta euroa vuodessa”. Toistatuhatta? Oikeasti: sen verranhan se mainostaulufirma ottaa mainostajalta, joka näyttää mainostaan viikon ajan taululla viidesosan tarjolla olevasta ajasta! Hereillä nyt siellä – kyllä kaupungin pitäisi pystyä ottamaan isompi siivu noin hyvistä mainospaikoista, sehän on meidän kaikkien etu.