Syksyn ohjelmista
Syksyn ohjelmat ovat nyt valmiina. Vielä 4.10. asti mennään alkusyksyn ohjelmalla, jossa muutoksia futiksen osalta. Sen jälkeen jatketaan loppusyksyn ohjelmalla, kuitenkin niin että syyslomaviikolle 12.-18.10. on oma ohjelmansa. Alla hieman kommentteja muutoksiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Futiksessa ollaan siirtymässä sisälle. Syksyn myötä ulkofutiksen kävijämäärät ovat laskeneet, ja varsinkin Viinikassa on ollut vähän kävijöitä. samalla Raholan huippuhyvä futsal-vuoro on ammottanut tyhjyyttään. Tästä syystä ensi viikolla ei enää pelata futista Viinikassa. Toivomme, että painelette kaikki Raholaan futsalia pelaamaan! Ensi viikolla siis futsal Raholassa ke 30.9. ja kauden viimeinen ulkofutis Kaupissa su 4.10. Tämän jälkeen futsal jatkuu viimevuotiseen tapaan: ke Rahola, to Hervannan vapari, su P-Hervanta. Mikäli porukkaa näillä vuoroilla käy paljon, pyritään hankkimaan neljäskin vuoro.
Sählyssä mennään kuten tähänkin asti, paitsi että Raholan torstaivuoro jää 8.10. alkaen pois. Tämä on Raholan vuoroista ollut selvästi vähimmällä käytöllä, eikä saman päivän Pohjois-Hervannan vuorokaan ole kävijöitä pullistellut. Tavoitteena on, että Raholan torstaista siirtyisi kävijöitä P-Hervantaan ja keskiviikon kahdelle säbävuorolle. Spiral-salien vuoro on pikku hiljaa lähtenyt hyvin käyntiin, ja odotamme että pikapuoliin se on yksi suosituimmista vuoroistamme. Syyslomaviikolla Ristinarkun vuoro on tauolla, sen tilalla pelataan ekstravuoro Pohjois-Hervannassa tiistaina klo 17 (2/3 salilla 4 vs 4).
Lentopallossakin muutoksia on vain yksi. Maanantain Tesoman vuoro pelataan 28.9. viimeistä kertaa, ja 5.10. sen tilalle starttaa vuoro Etelä-Hervannan isossa salissa klo 18.30. Näitä aikaisempia, ennen klo 20 alkavia vuoroja on paljon toivottu, lisäksi sali Hervannassa on hyvä ja kävijöitä Tesomalla ollut varsin vähän, joten muutos on helppo perustella. Tarkoitus on edelleen aloittaa keskiviikolle toinen vuoro Lielahteen, kunhan kyseisen salin remontti valmistuu. Syyslomalla on useita poikkeavia lentopalloajankohtia: tiistai klo 17 P-Hervanta (1/3 salista eli yksi kenttä), keskiviikon edistyneiden vuoro Tesomalla ja tavallinen vuoro E-hervannan pikkusalissa klo 20. Huom! Tesoman saliin käynti tällä hetkellä koulun pääovesta!
Eritasoisista lentisvuoroista keskustellaan vetäjien kesken aina aika ajoin. Aloittelevalle lentopalloilijalle suosittelisin tällä hetkellä ennen muuta ma, pe ja su -vuoroja. Mahdollisesti vuodenvaihteen jälkeen kokeillaan vuorojen jakamista kahden sijaan kolmelle eri tasolle (tavallinen, semi-edistyneet, edistyneet), joista tavallinen olisi nykyistä keskimääräistä rennompi / helpompi, ja toisaalta edistyneiden vuoro nykyistäkin tasokkaampi. Tällä hetkellä painottaisin kaikille sitä, että edistyneiden vuorolla pelaajalta edellytetään erityisesti kovaa tsemppiä ja aktiivista pelityyliä. Haetaan niitä palloja peliin! Jos haluat vain odotella omaa eturivin hyökkäysvuoroa, niin tee se mieluummin tavallisella vuorolla.
Perhesählyn kävijämäärä on tällä hetkellä sellainen, että pelit saadaan mukavasti aikaan mutta väkeä ei ole vaihtopenkille asti. Tämän vuoksi vuoro lyhenee 60-minuuttiseksi. Mikäli kävijöitä alkaa jossain vaiheessa olla selvästi enemmän, voidaan vuoroa taas pidentää. Ilman vaihtopelaajia 90 minuuttia on lapsille kuitenkin liian pitkä aika jaksaa ja varsinkin jaksaa keskittyä. Syyslomaviikolla perhesähly on tauolla.
Koriksen osalta Kaarilan vuoro on lähtenyt hyvin käyntiin, ja Hyhkyssäkin viime keskiviikkona saatiin hyvät pelit. Toivomme, että pelaajia riittäisi molemmille vuoroille. Hyhkyn vuoro on kuitenkin jatkuvassa seurannassa, joten käykäähän aktiivisesti jos haluatte sen ohjelmassa pitää. Syyslomalla sekä Hyhky että Kaarila ovat kiinni, ja korvaava korisvuoro pelataan torstaina 18.30 Tesoman yläsalissa (käynti pääovesta!).
Ohjelma varmasti elää tässä syksyn mittaan. Viimeistään marraskuun puolivälin jälkeen aloitetaan taas aivan uutta, kun päästään Koulukadun tekojäälle kiekkoilemaan. Huippuhieno juttu, että tuo liikuntapaikka saatiin pelastettua lopetusuhan alta!
Muistattehan syksyn aikana myös Höntsyn 5-vuotissynttärit lauantaina 24.10. ja Yösäbäturnauksen lauantaina 14.11.!