Sedät höntsäten rantakuntoon -blogisarjamme tavoite on saavutettu! Sedät ovat nyt rantakunnossa, kuten oheinen rannalla otettu kuva osoittaa. Mahdolliset mutinat hiljennämme vanhalla sanonnalla: ”Mursutkin on rantakunnossa”. Kesällä on aikaa hieman hengähtää – ei kun ei olekaan, vaan kesällä osallistutaan Finntriathlon joukkueviestiin.

Kuntoilufiilisten seurantaprojekti blogissamme todennäköisesti jatkuu muodossa tai toisessa, ja uusia tavoitteitakin saatetaan asettaa. Ensi alkuun raportoimme joka tapauksessa siitä, miten kolmen Virjon veljeksen käy Finntriathlonin puolimatkojen joukkuekisassa. Juttuhan meni niin, että Ville korotti projektin panoksia antamalla joululahjan, josta ei voi kieltäytyä: minä vedän avovesiuinnin 1,9 km, Petri pyöräilee 90 km ja lopuksi Ville juoksee puolimaratonin eli 21,1 km.

Tarkoitus varmasti oli, että joulusta heinäkuuhun on mukavasti aikaa valmistautua kisaan. Oma uintitreenini on rajoittunut pulahduksiin rantasaunan jälkeen, ja nekin ovat jääneet vähiin. Tänä viikonloppuna aloin hieman panikoimaan, lähinnä veden lämpötilan suhteen: pitäisikö siellä olla joku märkäpuku? Vastaus on että ehkä pitäisi, mutta tavallinen ei toimi ja triathlon-märkäpuvut maksavat ihan hunajaa. Joten tyytynen ostamaan uimalakin.

Löysin myös uimalasini vaatekomerosta ja tein hurjan valmistautumisen vetämällä noin 100 metrin treenin Näsijärvessä. Koska lähimmän pari viikkoa olen yksin vetämässä kaikki höntsyt, veikkaan että kovin montaa sataa metriä lisävalmistautumista ei uinnin muodossa ehdi ennen kisaa kertyä. Näsijärven pikatesti kuitenkin rauhoitti ja opetti monta asiaa:

Ellei vesi jostain syystä jäähdy aivan tuhottomasti, on pari kilometriä ihan uitavissa ilman märkäpukuakin. Koska päätavoite on päästä perille, olen varma että sen suhteen ei tule mitään ongelmia. Osan matkastahan voi vetää rintauinnilla. Tämä voi olla ihan järkevääkin, sillä jo suht pienessä aallokossa oli suoraan kroolaaminen aika vaikeaa. Suuntaa on pakko tähystää aika usein, ja mitä nyt netistä nopeasti luin ei toisiin uimareihin ole tässä asiassa syytä luottaa. Huoleton peesaaminen johtaa kisoissa aika usein siihen, että isokin lössi ui satoja metrejä ylimääräistä…

Lisäksi kävi kyllä selväksi, että parin kilsan avovesiuinnin jälkeen on aivan varmasti olkapäät todella kipeänä. Yleiskunnossa ei ole valittamista ja höntsääminen on tehnyt jaloistani omat voimaeläimeni – mutta käsi- ja hartiatreeniä siinä hommassa ei tule kovin paljoa. Olisi kyllä hyvä jos jaksaisi vähän treenata keski- ja yläkroppaakin vielä höntsyjen päälle…

Mutta kuten sanottua, triathlonista on sitten raporttia luvassa. Muuten täytyy kyllä sanoa, että höntsätessä on kunto kohonnut ihan kivasti. Painoa on lähtenyt vain noin 7 kg, mutta vyötärö on kaventunut siinä määrin että heti kun ehdin, vien kutakuinkin kaikki housuni kavennettavaksi Kirstin korjausompelimoon. Hiljakkoin kävin sukujuhlilla, ja lähtö viivästyi kun piti etsiä henkselit, eivät pysyneet vyön avulla puvun housut enää jalassa.

Ehkä kaikkein selvimmin kunnon kohoamisen huomasi kun ehdin mukaan yhteen puulaakipesismatsiin ja pääsin sisäpelissä kiertämään kentän pari kertaa. Vielä viime kesänä suht nopeat pesävaihdot ja sitä seuraava kotiutus aiheuttivat minuuttitolkulla kestävän huohotuksen. Nyt, vaikka vauhti oli selvästi kasvanut, tuntui että pari henkäystä kun otti niin pulssi oli normaali. Juuri tämäntyyppistä kuntoa – säntäilyä ja nopeaa palautumista siitä – höntsyt kaikkein parhaiten nostavat. Ja siitä rantakunnosta: sopii verrata ylempänä olevaa kuvaa tähän marraskuussa otettuun. Vaatteet tietysti päällä, mutta on tuosta lärvistä vähän kaksoisleukaa lähtenyt…