Asuin hiljattain vuoden Göteborgissa, joka muuten kuuluu tuoreen kreivi Daniel Westlingin kreivikuntaan. Nyt länsinaapurin häähumun keskellä tekee mieli heittäytyä tasavaltalaiseksi ja kertoa teille, miltä Ruotsin monarkia noin ylipäätään hieman lähempää näyttää.

Juuri nyt – kun meneillään on monien rakastama hääsirkus – on varmaan huono hetki monarkiaa haukkua, mutta väliäkö sillä. Vuoden verran läheltä seurattuna ruotsalainen monarkia tuo nimittäin mieleen joulupukkileikin – eikä mitä tahansa, vaan nimenomaan huonon, epäonnistuneen joulupukkileikin.

Valtaosa lapsistahan ei oikeastaan usko joulupukkiin. Niihinkin perheisiin pukki kuitenkin hyvin usein tulee, koska joulupukkileikkiä pidetään hauskana. Samasta syystä pukki saattaa vierailla ihan aikuistenkin joulujuhlissa. Melkein kaikki joulupukkileikkiin osallistuvat tietävät, ettei pukki ole oikea. Silti omat roolit vedetään läpi, ja näin luodaan kiva perinteinen tilanne niin lapsille kuin aikuisillekin.

Periaatteessa olen monarkian vastustaja, mutta voin ymmärtää että osa ihmisistä pitää hoveja, muotihöpsötyksiä, kuninkaallisia häitä (!), juoruja ja Heidän Kuninkaallisista Korkeuksiaan ylipäätään viihdyttävinä historiallisina jäänteinä. Voihan se olla jättekivaa olla kuningaskunta ja ”vaalia perinteitä”. Sehän on melkein samalla tavalla harmitonta kuin joulupukkitouhu. Rahaa palaa (ja tietysti vähemmän kuin jouluna), mutta melkein kaikilla on kivaa, eikä kukaan oikeasti kuvittele että kuningashuoneella olisi mitään valtaa. Jos ei itse tykkää, voi jättää koko asian omaan arvoonsa. Eihän sitä jouluakaan ole pakko viettää.

Ruotsalainen versio monarkiasta on kuitenkin pieleen mennyt joulupukkileikki. Eihän tässä leikissä ole mitään pointtia, kun kaikki käyttäytyvät tosiasioiden mukaan. Kun joulupukki kysyy, että ”onkos täällä kilttejä lapsia,” niin Raimo-eno toteaa kovaan ääneen, että ”Sehän on naapurin Pate vaan.” Tältä tuntuu suhtautuminen kuninkaallisiin Ruotsissa – he ovat (jos nyt tämä häähumu unohdetaan) suurin piirtein samalla viivalla tositeevee-tähtien kanssa.

Esimerkiksi Göteborgin valtalehdessä oli kesän ratoksi sarja, jossa haastateltiin ”tunnettuja henkilöitä”. Sarjan yhtenä haastateltavana oli arkivaatteissa tyyppi, josta faktaruudussa kerrottiin että ”Yrke: Kung”. Näkökulmana siis ”yks Calle jolla on epätavallinen ammatti”. Sanomattakin selvää, että miestä sinuteltiin (teitittelymuotoa ruotsin kielessä pitävät yllä vain suomenruotsalaiset).

Ymmärrän ettei lasten tarvitse uskoa joulupukkiin, eikä heille välttämättä ole edes hyvä opettaa että joulupukki on oikeasti olemassa. Mutta miksi tilata improvisaatioteatteri paikalle, jos aikoo sitten huudella niille että ”Hei, tehän ootte vaan jotain näyttelijöitä”?