Ennakkotietoa Höntsyn kiekkovuoroista 2020-21

Tällä sivulla oli pikakysely koskien tulevan talven Koulukadun kiekkovuorojamme. Nyt hieman tuloksia & näkymiä tulevalle kaudelle. 

Kyselyn aiheena oli harkinnassa oleva varusteet päällä pelattava vuoro. Vastauksia saatiin noin 40 ja niiden perusteella varusteet päällä pelattavaan vuoroon on merkittävästi kiinnostusta. Aiemmista vakikävijöistäkin moni on kiinnostunut pelaamaan myös varusteet päällä. Lisäksi vaikuttaa siltä, että tällainen vuoro voisi tuoda meille kokonaan uusia kävijöitä.

Myös maalivahtiosastolla kiinnostus vaikutti lupaavalta, eli yksi henkilö ilmoittautui kiinnostuneeksi käymään maalissa liki joka viikko ja huomattavan moni voisi olla ringissä ja käydä silloin tällöin. Kenttäpelaajista pari vihjasi kommenteissa, että saattaisi tietää vuorolle maalivahdin.

Milloin Höntsyn vuorot siis alkavat ja milloin niitä on?

Pelaamme Koulukadun tekojäällä. Fasiliteetit siellä ovat kunnossa, eli jää ajetaan zambonilla aina ennen vuoroa, tekojään myötä jää on hyvä lähes kelillä kuin kelillä, auton saa parkkiin ilmaiseksi aivan viereen ja käytössä aina lämmin pukuhuone suihkuineen. Koulukadun kausi alkaa hieman keleistä riippuen, yleensä marraskuun puolivälin jälkeen eli noin 20.11. paikkeilla. Keväällä kausi päättyy yleensä keleistä riippumatta melko tarkkaan maaliskuun puolivälissä.

Viime kaudella 19-20 meillä oli Koulukadulla neljä vuoroa: ma klo 20-21, ti ja to 21-22 ja su 17.45-18.45. Tälle vuodelle on toiveissa saada jopa viides (sitä on haettu keskiviikolle, mikäli se saadaan niin todennäköisin aloitusaika klo 20 tai 21 paikkeilla).

Mikäli viides vuoro saadaan, niin ainakin kokeillaan tulisiko varustevuorolle tarpeeksi sakkia. Tällöin todennäköisesti varusteet päällä pelattaisiin tiistaisin tai torstaisin ja perinteistä ”pipakiekkoa” muilla vuoroillla. Jos saamme pitää entiset neljä vuoroamme, on vähän tiukemman harkinnan paikka, lähdetäänkö yhtä niistä kokeilemaan varusteet päällä.

Mitä se sitten maksaa? 

Näillä näkymin kaikenkattava kiekkokausari, jolla käyt kaikilla vuoroilla sen verran kuin haluat, pysyy viime kauden hintaisena eli se maksaa 149 euroa (alehinta eläkeläisille, opiskelijoille, ym. ei-työssäkävijöille 135,-). Huomaathan, että jos käyt Höntsyssä pelaamassa muutakin kuin kiekkoa, niin kannattaa hankkia kk-maksullinen Höntsypassi, jolla pääsee myös kiekkovuoroille.

Varusteet päällä pelattavalle vuorolle olisi kyselynkin perusteella todennäköisesti tulossa pelaajia, jotka eivät kävisi pipakiekkovuoroilla. Niinpä on tulossa mahdollisuus maksaa kausimaksu pelkästään sille vuorolle hintaan 75 / 65 euroa.

Kiekossa voi luonnollisesti käydä normaalisti myös kerta- ja sarjakorteilla (ks. hinnasto).

Mahdolliselle varustevuorolle tarvitaan myös maalivahdit. Heille pelaaminen ei ole pelkästään ilmaista, vaan lisäksi sillä voi myös tienata kuten säbässäkin.

Koulukadun vuorojako selviää todennäköisesti lokakuun alkupuolella. Kun vuorot ovat selvillä, alkaa kiekkokauden ennakkomyynti. Siinä yhteydessä selvitetään myös todellinen kiinnostus varusteet päällä pelattavalle vuorolle = meneekö sille kausikortteja kaupaksi ja/tai ovatko höntsypassilla tai tavallisella kiekkokausarilla pelaavat tulossa sinne. Varusteet päällä pelattavan vuoron perustaminen edellyttää myös sitä, että saadaan selkeä molaririnki kasaan. Palataan siis asiaan lokakuussa!