Onni ja pallo

Kyllä kelpaa olla liikunta-alalla. Tuoreen tutkimuksen mukaan liikunta on yksi suurimpia asioita suomalaisten onnellisuuden taustalla. Ammatti ja tulotaso ovat siihen verrattuna pikkutekijöitä.

Tutkija minussa alkaa tietysti heti kyseenalaistamaan ja miettimään, mitä kaikkia asioita liikuntaan ja ruokavalioon liittyy – tuskin yhteys nyt ihan noin yksioikoinen sentään on. Kuten aina, syy-seuraussuhteet toimivat toiseenkin suuntaan. Esimerkiksi masentuneet ihmiset tuskin jaksavat liikkua ja pitää huolta ruokavaliostaan. Mutta hei, en minä enää mikään tutkija ole, vaan henkilö joka on nakuttanut HeiaHeiaan 143 liikuntakertaa viimeisen reilun kolmen kuukauden aikana. Liikunta tekee onnelliseksi, jess!

Photo by americanistadechiapas. Kaikki häipyy, on vain nyt.
Photo by americanistadechiapas.
Kaikki häipyy, on vain nyt.

Jottei totuus unohtuisi, muistutan vielä syksyllä julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan aikuisen aivot kaipaavat pallopelejä. Siinä todettiin, että nimenomaan pallopelit ovat monella tavalla kaikkein parasta liikuntaa. (Kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse, tai pari sopivaa tutkimustulosta?) Pallopelit virkistävät kehoon lisäksi myös mieltä ja lisäävät ketteryyttä aivan eri tavalla kuin vaikkapa pelkkä lenkkeily.

Nämä tutkimustulokset tietysti vain vahvistavat omaa vakaumustani. Kun itse ajattelen sanaa ”onni”, niin ykkösenä tulee tietysti mieleen ”rakkaus” mutta heti hyvänä kakkosena ”pallo”.

Ajatelkaapa nyt sitä tilannetta, jossa olette palloa pelatessa, kun on oikein hyvä päivä. Kaikki tuntuu onnistuvan ja on täydellisesti unohtanut itsensä. Jos sanotaan, että pitäisi ”elää hetkessä”, niin aika harvassa tilanteessa pääsee tätä ihannetta niin lähelle kuin tuossa pelin flow-tilassa. On vain nykyhetki, ja se noin 5-10 sekuntia, jonka pyrkii ennakoimaan, jotta pystyisi tarttumaan seuraavaankin hetkeen. Sitten tulee maali ja sillä hetkellä ei ole niitäkään ylimääräisiä sekunteja ;).