Muistot voimavarana
Mitä enemmän ikää tulee, muistot valtaavat koko ajan isomman tilan mielessäsi. Ehkä tilanne ei ole ihan verrattavissa tietokoneen keskusmuistiin mutta kuitenkin: Mitä enemmän koet, sitä enemmän muistat.
Väitän, että päivittäisessä elämässä positiiviset muistot ovat aivan valtava voimavara. Voisi ehkä myös ajatella niin että oma positiivisuutesi rakentuu muistoillesi, ainakin osittain. Suureksi osaksi näihin muistoihin ei voi itse vaikuttaa – ne kun ovat elettyä elämää. Paitsi että myös tulevaisuutesi on osa muistojasi – sinä olet itse tekemässä niitä!
Haluan jakaa tässä blogissa yhden itselle rakkaan muistoni. Se liittyy perheeseeni ja aina välillä kun tuntuu pahalta, mietin tätä ja yleensä helpottaa. Olimme vuonna 2004 ”henkisen valmennuksen” reissulla Lontoossa. Mukana olin minä, 2 veljeäni ja isämme. Kävimme luonnollisesti useissa pubeissa ja yhtenä iltana menimme paikalliselle Comedy Clubille katsomaan Stand-upia. Soitimme sinne vielä etukäteen ja varmistimme istumapaikat. Erittäin ystävällinen kaveri kysyi puhelimessa, mistä olemme ja montako meitä on jne.
No, paikalle saavuttuamme sama palvelu jatkui: eturivin paikat! (Jälkeenpäin ajatellen tässä ei ollut mitään sattumanvaraista). Erinomaista olutta tarjoiltiin kannumyyntinä (kuva ohessa) ja meillä oli oikein hauskaa. Useita esiintyjiä ja hyvää juttua oli tarjolla. Kaikki osaamme englantia niin että pärjäämme mutta ihan kaikkia juttuja ei tietty heti tajunnut, koska esiintyjät eivät todellakaan vetäneet mitään kirjakieltä. Illan paras väärinymmärrys oli kuitenkin vasta tulossa…
Yksi esiintyjistä otti (luultavasti oli saanut tiedon suomalaisista etukäteen) meidät ”käsittelyyn”. Hän sitten kyseli meiltä mitä teemme työksemme. Isoveli totesi että on kenkäbisneksessä mukana. Sitten kyseinen esiintyjä kysyi isältämme, mitkä ovat hänen lempikenkänsä. Isä ajatteli heittää vitsinä että kumisaappaat. No, tässä tulikin pieni kielimuuri koska suomessa käytettävät ns. kontiot ovat englanniksi ”wellingtons”. Kun hän heitti vastaukseksi ”rubber boots”, koko klubi ulvoi taukoamatonta naurua pitkän aikaa. Koomikko näytti täysin järkyttyneeltä ja toisteli asiaa pitkän aikaa. ”I love this guy, he does not say anything the whole night and when he speaks, what does he say? Rubber boots. Unbelievable. I love this guy.”
Tässä nyt siis tuli samalla pikku kielivinkki Lontooseen menijöille, rubber boots tarkoittaa ns. lateksisia, pitkälle reiteen tulevia korkeakorkoisia saappaita. Ei siis ihme että naurua piisasi. Parasta oli nimenomaan se että lausahdus tuli täysin viileällä pokerinaamalla.
Ilta ei meillä tästä suinkaan mennyt pilalle vaan kivaa oli sen jälkeenkin. Näitä kokemuksia kertyy parhaiten kun lähtee porukalla pitämään hauskaa ja jättää kireyden kotiin. Olen aivan varma että myös Iltahöntsyistä riittää tarinaa myöhemminkin.