Tämä toinen koronataukomme on nyt kestänyt puolitoista kuukautta. Missä mennään? Tämänpäiväisen koronanyrkin tiedotustilaisuuden jälkeen olen ristiriitaisissa tunnelmissa. 

Pääuutinen ensin: sisäpelitauko mitä ilmeisimmin jatkuu ensi viikonkin ajan eli ainakin 24.1. asti. Huomenna tai ylihuomenna Tampereen kaupunki ilmoittanee pitävänsä sisäliikuntatilat edelleen suljettuna, ainakin aikuisten ryhmiltä.

Sitten niihin ristiriitaisiin tunnelmiin. Syksyn koronatauko alkoi 26.11. tartuntamäärien ampaistua selvään nousuun. Aluksi tuntui olevan selvät sävelet, eli rajoitukset päälle kolmeksi viikoksi ja sillä hyvä. Pian tähän lisättiin pari viikkoa. Nyt puolitoista kuukautta myöhemmin Pirkanmaan tartuntatilanne on palannut taukoa edeltävälle tasolle. Viikko sitten vielä epäiltiin, että tämä johtui alhaisista testausmääristä ja pian pullahtaa esiin suuri määrä piileviä tartuntoja, mutta ei käynyt niin. Tilanne Pirkanmaalla on vakiintunut samalle tasolle kuin oli loka-marraskuussa ennen taukoa.

Samalla tiekartta ulos rajoituksista on hukkunut täysin. Tämänpäiväistä tiedotustilaisuutta kuunnellessa tuli ensi kertaa tunne, ettei tilannekatsauksella ja ilmoitetuilla toimenpiteillä ollut mitään yhteyttä keskenään. Rajoituksilla ei ole enää minkäänlaista takarajapäivää, vaan ne ovat voimassa toistaiseksi. Ei tunnu myöskään olevan mitään selvää tavoitetta, jonka saavuttamalla voisimme purkaa rajoitukset. Nyt on siis päästy takaisin siihen, missä oltiin ennen rajoituksia, mutta se ei riitä. Mikä riittää? Tällä hetkellä tunnelma on valitettavasti se, että toinen koronatauko voi kestää jopa pidempään kuin ensimmäinen.

Uutisia lukevana ihmisenä voin päätöksiä silti ymmärtää. Presidentti vaatii tiukempaa kuria, hallitus ja ministeriöt valmistelevat kiristyksiä – vaikeahan siinä varmaan on tamperelaisten uida vastavirtaan.

Ymmärrän rajoituksia, pidän koronataistelua tärkeänä ja olemme Höntsyssä tähän asti särmästi ja kuuliaisesti osallistuneet tähän ponnistukseen. Samalla on pakko sanoa, että liikunnan kohdalla rajoitusten hyöty-haittalaskelmat ovat varmasti aivan pielessä – kuten yhteiskunnallisessa keskustelussa yleensäkin.

Harrastuksissa saadut tartunnat ovat olleet epidemiassa aivan marginaalisessa asemassa, ja olivat sitä siis jo silloin, kun harrastaa vielä sai. Koko epidemian aikana Höntsyssä ei ole tullut eteen yhtään altistumistilannetta, tartunnoista puhumattakaan. Sen sijaan pitkät tauot liikuntaharrastuksissa johtavat varmasti usein siihen, että harrastus päättyy kokonaan. Tämä voi joissain tapauksissa – erityisesti lasten ja nuorten kohdalla – olla omalta osaltaan vauhdittamassa laajempaakin syrjäytymiskehitystä. Se tulee tunnetusti yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.

Mutta vaikka kyse olisi ”vain” siitä, että aikuisen liikuntaharrastus loppuu, on silläkin vakavia ja kalliita seurauksia erityisesti pidemmällä aikavälillä. Jokainen tietää, että harrastusta ja liikunnallista elämäntapaa on paljon helpompi ylläpitää kuin aloittaa tai luoda tyhjästä. Näiden pitkien koronataukojen vaikutus tulee näkymään kaikkien ikäryhmien liikunta-aktiivisuudessa ja sitä kautta kansantaloudessa vielä pitkään. 

Lopuksi on pakko todeta, että tämän avautumisen tarkoituksena ei missään tapauksessa ole kannustaa ketään toimimaan suositusten vastaisesti. Vaikka tässä rajusti päähän ottaakin, ei rajoituksista päästä pois muuten kuin noudattamalla niitä. Ei siis voi kuin toivoa, että tartuntakehitys jatkuu entistä myönteisempänä, ja että rajoituksiakin uskalletaan pian purkaa. Pysykäähän terveinä!