Lentopallon Supersunnuntaita ei tulekaan

Lempäälän kunta on perunut suunnitellun lentopallon supersunnuntaimme. Olemme pahoillamme tästä! Paljon kaikenlaista ehdittiin jo suunnitella (ks. alla). Onneksi saimme Tampereen puolelta takaisin tämän vuoksi perumamme entiset sunnuntain vuorot, joten sunnuntaisin pelataan aiempien vuosien malliin kahta vuoroa per ilta. 

Ja kyllä, meidänkin mielestämme kuulosti vähän epäilyttävän hyvältä tuo koko halli kaksi tuntia -diili Hakkarista. Varausvaiheessa meille kuitenkin vakuutettiin, että lempääläläisten seurojen hakemukset on käsitelty ja nyt on ulkopaikkakuntalaisten vuoro. Näin ollen peruimme kovan harkinnan jälkeen muut sunnuntaivuoromme ja aloimme suunnitella tätä. Lempäälän kunnan liikuntapalvelut vetivät sitten maton alta, kun olimme tätä jonkin aikaa ehtineet suunnitella ja mainostaa.

6.9. alkaen pelataan siis viime vuodelta tutut vuorot, eli 19.30 Linnainmaalla pro-vuoro ja Lentävänniemessä semi-tason miniturnaus. Lisäksi lauantaille tulee uusi vuoro, kun 5.9. alkaen pelataan siellä kaksi vuoroa peräkkäin (klo 14 semi ja klo 15.30 perus).

———————-

Tänä syksynä meille tarjoutui mahdollisuus kokeilla pitkään haaveiltua lentopallon supervuoroa, jossa tarjolla on kolme kenttää & kaksi tuntia. Pelit pelataan Lempäälässä Hakkarin liikuntahallissa 6.9.2020 alkaen, klo 18.30-20.30.

Sunnuntaisin mahtuis niinq aika monta tyyppiä pelaamaan!

Supersunnuntai korvaa muut sunnuntain vuorot, joten lentistä on sunnuntaisin tarjolla vain Lempäälän puolella. Jotta kulkeminen tälle megavuorolle olisi helpompaa, suosittelemme kimppakyytejä. Tätä tarkoitusta varten on Facebookissa ryhmä nimeltä ”Kimppakyydit Höntsyn vuoroille”. Se on ollut valitettavan vähällä käytöllä, mutta toivomme että Hakkarin-kävijät ottavat sen aktiiviseen käyttöön.

Lähtökohtaisesti vuorolla on tarjolla joka tason Höntsy-lentopalloa, eli yksi kenttä kullekin perus/semi/pro. Pro-vuoro ilmoittautuu omasta ryhmästään, perus- ja semi-vuoroille on puolestaan yksi yhteinen ilmoittautuminen – ja jos pelaajia on kahdelle kentälle, jaetaan heidät paikan päällä. Ajatuksena on, että jos joku joutuu aluksi eri kentälle kuin olisi mieluiten mennyt, suoritetaan noin tunnin pelin jälkeen vaihtoja. Toinen lähtöajatuksemme on, että silloin kun pelataan ns. normaaleja höntsyjä, on kunkin kentän maksimipelaajamäärä edelleen 14 (vaikka peliaikaa onkin enemmän). Näitä asioita mahdollisesti muokataan syksyn mittaan, kun nähdään minkä tason pelaajia paikalla käy ja esim. ovatko kentät täynnä (jos on kovasti tulijoita niin voidaan harkita siirtymistä 16 pelaajan vuoroihin).

Todennäköisesti ainakin aluksi näihin geimeihin mahtuu myös ilman ennakkoilmoittautumista, kun paikkoja on paljon tarjolla. Ilmoittautuminen ennakkoon on kuitenkin erittäin suotavaa, sillä sen avulla voimme etukäteen suunnitella miten pelataan. 

Kolme kenttää ja kaksi tuntia antaa mahdollisuuksia järjestää myös erikoistapahtumia, esimerkiksi miniturnauksia, harkkapelejä tai minitaulukkoturnauksia. Miniturnaus voi olla aiemman Lentsun-vuoron mallinen (3 joukkuetta per kenttä) tai isompi (5-6 joukkuetta / 2 kenttää). Erilaisia pelimahdollisuuksia on ylipäätään paljon – jos sinulle tulee mieleen, mitä hauskaa voisi toteuttaa, laita viestiä ja katsotaan. Myös vinkkivuoro-tyyppinen toiminta sopii Supersunnuntaihin hyvin eri tavoin toteutettuna, ja jos vaikka 30 min peliajasta käytetään harjoitteluun, jää peliaikaa vielä runsaasti.

Ajatuksemme on, että sikäli kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa järjestetään, niin siitä tulee vähintään viikkoa ennen info Hobbydeediin.

Tämän muutoksen myötä myös 30.8. lentisohjelma muuttuu, tuolloin pelataan kesältä tuttu Sääksjärven vuoro kahdella kentällä. 6.9. alkaen sitten sunnuntailentopallot Hakkarissa.

Syksyn koko ohjelma täällä. Muista myös syyskuussa tarjolla oleva lentiskurssi!