Lentisturnauksen tulokset + kokonaiskisatilanteet
Lauantaina 7.5. pelattiin vuoden toinen sisälentisturnaus ja samalla Grand Slamin osakilpailu numero kaksi. Iltasella vietettiin Höntsy-Volleyn kauden päättäjäisiä. Katso täältä tulokset, tilanteet ja palkitut!
Päivällä vedettiin tiivis ja hikinen lentopalloturnaus Vuoreksessa. Yllätyksiltä ei vältytty, eli kulmakarvoja nosteltiin siellä sun täällä etenkin harraste- ja rentosarjoihin joutuneiden/päässeiden pelaajien nimiä katsellessa… Taulukko, jolla pelattiin, on kuitenkin aivan ehdottoman tasapuolinen. Kysy vaikka sen laatijalta, turnauskolmoseksi sijoittuneelta Antti Lehtiseltä!
Parissa alkulohkossa saatiin jatkoon menijät heti selville, mutta B-lohkossa saatiin pelata peräti kaksi ratkopeliä ennen kuin kilpasarjamiehitys selvisi.
Rentosarjahan pelattiin kahdessa lohkossa, ja voittajaksi tulisi eniten pisteitä kerännyt pelaaja lohkosta riippumatta. A-lohkon voittajaksi selvisi Lasse Kolehmainen, jonka kohtaloksi koitui ekan pelin 3-0-tappio sekä toinen 2-1-lukemin tullut tappio myöhemmin sarjassa. B-lohkon puolella Veera Farin nappasi useamman kolmen pisteen voiton eikä pelannut yhtään 0 pisteen otelua. Näin rentosarjan voitto 23 pisteellä Veeralle.
Harrastesarjaan tuli 13 peluria ja myös pelattiin 13 ottelua. Sarjan kärki oli supertasainen (lopulta 8 pelaajaa 4 pisteen sisällä) ja ratkaisu tulikin vasta viimeisessä ottelussa. Siinä Höntsy-turnausten kestomenestyjä Raino Pikkaraisen ottelu oli jatkopallojen jälkeen vahvempi, ja harrastepokaali Rainolle. Kärkiporukassa keikkui myös tämänkertaisen Parhaiten sijoittunut nainen -pokaalin kuitannut iskukone Minna Salmi.
Kilpasarja oli odotetusti varsin tasainen. 11 pelissä nähtiin vain yksi kolmen pisteen voitto ja ja peräti kuusi 2 p erolla päättynyttä ottelua. Viime vuonna samassa salissa turnausta hallinnut Toni Luhti sai kilpasarjaan surkean startin eikä pystynyt enää loppupuoliskolla kuromaan eroa umpeen. Hieman ennen loppua Miikka Siitonen joutui lähtemään jaetulta ykkössijalta sairaalaan tarkastuttamaan tiikeritörmäyksessä oudosti kuopalle painunutta poskeaan.
[youtube width=”600″ height=”365″ video_id=”gu2mek-mtF0″]
Miikka (tai hänen stunttinsa) oli / olisi ollut kolme viimeistä peliä turnauksen voittajan kanssa samalla puolella. Näin hänen katsotaan itse ansainneensa paikkansa turnauksen kakkosena, mikä myös näkyy lopputuloksissa. Jury kuitenkin päätti, että ratkopelejä voitosta ei pelata, eli ratkopeliä ei voi voittaa olematta itse paikalla. Näin turnauksen isoin pokaali meni suoraan ilman ratkopeliä Teemu Rämölle.
Vastaavasti MVP-pokaali meni itseoikeutetusti hurjasti taistelleelle Miikalle, jonka poskiluille toivotamme pikaista paranemista. Paras Höntsyhenki – pokaalin pokkasi harrastesarjan iloinen jättiläinen, Mitja Ohtola.
Meneilläänhän on turnauksen lisäksi kokonaiskilpailuja. Kaikkien tämän vuoden lentisturnausten yhdistelmä, Vuoden Iskuri -kisa sai nyt jo kolmannen osakilpailunsa. Eri lajien taulukkoturnauksista koostuvassa Grand Slamissa pelattiin puolestaan toinen osakilpailu. Alempana on turnauksen tulokset ja kokonaiskilpailujen tilanne kärjen osalta. Mikäli sijoituit alemmaksi ja haluat tietää täsmälliset tuloksesi, voit kysyä niitä sähköpostilla ilkka.virjo@hontsy.fi .
Vuoden Iskuri -kisassa Jussi Luhti jatkoi varmaa suorittamistaan. Pokaalisijoitusta ei ole tullut, mutta mies on ollut joka kerta ihan kärjen tuntumassa, ja tämä tuo lähes 20 pisteen johdon kokonaiskisassa. Kakkosena on kaksi turnausvoittoa napannut, mutta tammikuun lentiksen väliin jättänyt Teemu Rämö ja aivan tuntumassa kolmantena joka turnauksesta hyvät pisteet napannut Vili Keinänen.
Grand Slamissä pelattuna futsal ja lentis. Kohtalaisen vähän on pelaajia, jotka ovat osallistuneet molempiin, mutta sellainen eli Vili Keinänen johtaa kokonaiskisaa. Kakkosena ovat futsal-turnauksen voittaja Jarmo Kärkkäinen ja lentiksen voittaja Teemu Rämö.
[youtube width=”600″ height=”365″ video_id=”KVKgKj4_cCo”]
Illalla vietettiin höntsylentiksen kauden päättäjäisiä. Loppuillasta kuultiin ravintola Ihqun karaokessa mm. Höntsyttärien esittämä ”Poika saunoo” -biisi, ja todettiin hyvässä hengessä porukalla, että yllättävän monella höntsyläisellä on ihan jäätävän hyvä lauluääni.
Sitä ennen jaettiin kausipalkintoja. Isoimman pystin eli ”Tytön” kuittasivat koko 14 ottelun kevätsarjan ilman tappioita pelanneet Höntsyttäret, joille sarjavoitto ja nousu A-sarjaan. Kannusta samppanjaa – todellakin! Joskaan ei tietovisan voittosamppanjaa, sillä surkean tietotason ainoa valopilkku oli joukkue nro 3 jolle pullo meni.
Höntsyttärien joukkueesta palkittiin Tsempparina Katri Salminen ja Kauden pelaajana Minna Salmi.
Höntsy Evolution Volleyn kaudesta saatiin totuttuun tapaan kuulla perusteellinen katsaus. Tiivistetysti: kausi meni mukavasti ja toiminta oli kaikin puolin erittäin vilkasta ja vilmaattista. Syksyllä C-sarjassa pelillinen tulos oli hyvä ja B-sarjassakin keväällä saavutettiin tavoite eli sarjassa säilyminen. Kevätpuolen pelillinen kohokohta osui erääseen Viking Cupiin.
Joukkueen sisäisellä äänestyksellä Kauden pelaaja -palkinto jaettiin kolmen pelaajan kesken (Janne Kontas, Juha Latvala, Tommi Haukijärvi). Pysti meni pienellä marginaalilla (oli paikalla) Juha Latvalalle. Tsemppari-pystin oli koko muu joukkue yksimielisesti jyvittänyt väsymättömälle kapteenilleen Mikko Lehdolle.
Höntsy-Volley Iskurin kausi oli monin tavoin kaksijakoinen. Syksyllä ei oikein saatu treenaamista toimimaan ja joukkueen rakenne oli hieman vino. Kivaa oli mutta tulos heikko (toiseksi viimeinen C-sarjassa). Kevätkaudelle saatiin uutta verta mukaan ja myös toiminta kokonaisuutena kovemmalle tasolle. Kiitokset tässä välissä myös valmennuskonsultti Toni Luhdille. Tulosparannus oli hämmästyttävä: kevätsarjassa kolmas sija ja nousu B-sarjaan.
Kapteeniston päätöksellä Kauden Pelaajaksi valittiin syksyllä lähes yksin hyökkäysten päättämisestä vastannut ja kevätpuolella monin tavoin peliään parantanut ja joukkuepelaajaksi kasvanut Teemu Rämö. Tsemppari-pokaalin pokkasi aina iloinen Ikuinen Keskari Jarkko Leivo.
Kiitokset kaikille kaudesta, turnauksesta ja iltajuhlista!
Lentisturnauksen 7.5. kärki:
1. | Teemu Rämö |
2. | Miikka Siitonen |
3. | Antti Lehtinen |
4. | Juhani Luhti |
5. | Juuso Fagerlund |
6. | Mikko Lehto |
6. | Juha Latvala |
8. | Toni Luhti |
8. | Jarkko Leivo |
8. | Matti Rönkä |
11. | Hannu Pulakka |
12. | Pete Huttunen |
Grand Slamin kärki kahden turnauksen jälkeen:
Nimi | Futsal | Lentis | Yht | |
1. | Vili Keinänen | 35 | 39 | 74 |
2. | Jarmo Kärkkäinen | 70 | 0 | 70 |
2. | Teemu Rämö | 0 | 70 | 70 |
4. | Petteri Vaittinen | 39 | 30 | 69 |
5. | Ville Huovinen | 60 | 0 | 60 |
5. | Miikka Siitonen | 0 | 60 | 60 |
7. | Tanja Owens | 59 | 0 | 59 |
7. | Henry Martikainen | 31 | 28 | 59 |
9. | Elias Joutsenlahti | 55 | 0 | 55 |
9. | Samppa Ronkainen | 55 | 0 | 55 |
11. | Jari Martikainen | 37 | 15 | 52 |
12. | Juuso Savolainen | 51 | 0 | 51 |
13. | Antti Lehtinen | 0 | 50 | 50 |
13. | Raino Pikkarainen | 0 | 50 | 50 |
Vuoden Iskuri -kisan kärki kolmen turnauksen jälkeen:
1. | Jussi Luhti | 159 |
2. | Teemu Rämö | 140 |
3. | Vili Keinänen | 136 |
4. | Mikko Lehto | 114 |
5. | Pete Huttunen | 107 |
6. | Toni Luhti | 105 |
7. | Anna Lehto | 103 |
8. | Raino Pikkarainen | 98 |
9. | Veera Farin | 97 |
10. | Jari Rämö | 96 |
10. | Ipe Tyyskä | 96 |
11. | Mika Nyyssönen B | 94 |
12. | Juha Latvala | 92 |
13. | Antti Lehtinen | 90 |