Sarjassamme on jo käsitelty monarkiaa, osassa 2 muutamaa muuta asiaa ja kolmantena seikkana hienhajua saunassa. Tällä kertaa otetaan käsittelyyn erityisteema, eli tämä:

Ruotsalaiset lukutaidottomia

Tähän tulokseen on helppo tulla. Ehkä lukutaidottomuus on hieman epätarkka ilmaisu. Oikeammin asia on niin, että ruotsalaisilla on syvä epäluulo ja suuri vastenmielisyys kirjoitettua kommunikaatiota kohtaan. Tämä on asia, jota on hiukan vaikea selittää, mutta yritän seuraavassa eri suunnista maalailla, miten maa makaa.

Jos suunnittelet muuttoa Ruotsiin, on aika opetella puhumaan puhelimessa. Huolimatta suunnattomista laajakaistasatsauksista ja Etelä-Koreaan verrattavasta internet-tiheydestä Ruotsi ei ole online-yhteiskunta. Eikä siitä näillä näkymin sellaista tulekaan, sillä kirjoitettu sana ei vastaa puhuttua. Suomalaiselle tässä on kulttuurishokin paikka. Meillähän asia on niin päin, että silloin tällöin voi kyllä puhua ohi suunsa, mutta jos on mennyt ilmoittamaan tai lupaamaan jotakin niin, että siitä on mustaa valkoisella, on sanojensa takana seistävä.

Ruotsissa sähköposti kommunikaatiomuotona on samantyyppisessä asemassa kuin se oli Suomessa noin vuonna 1995. Lyhyesti sanottuna sähköpostin sisältöön ei voi luottaa. Niinpä jos lähetät sähköpostia kutakuinkin kenelle tahansa – pois lukien ihmiset, jotka henkilökohtaisesti tunnet – on vain kaksi vaihtoehtoista lopputulemaa. Joko a) et saa mitään vastausta ja joudut soittamaan, tai b) henkilö näkee, että sinulta on tullut sähköpostia, ja soittaa sinulle.

Tai onhan vielä c). Näin kävi, kun netissä luki, että ”varataksesi ajan soita 031-123456 tai lähetä sähköpostia bookings@pööppä.se”. Yritin varata ajan sähköpostilla, mutta sain vastauksen, että voisitko soittaa.

Suomalainen voisi myös ajatella, että jos vaikkapa aukioloaika lukee netissä, niin on kummallista soittaa ja kysyä, mihin asti olette auki. Ruotsissa siinä ei ole mitään kummallista: netissä oleva aukioloaikahan on vain kirjoitettua tekstiä, joten sillä ei ole niin väliä. Se ei ehkä koskaan ole pitänyt paikkaansa, tai se on voinut muuttua. Jos asia on vähänkään tärkeä, soita ja kysy. Kun sitten huomautat, että netissä luki toisin, ruotsalainen sanoo että ”joo joo”.

Usein sähköpostia lähetetään etukäteen ikään kuin pohjustukseksi, ja sitten soitetaan perään. Jos yrität tätä Ruotsissa, käy usein ilmi, ettei kyseinen ihminen ole lainkaan lukenut viestiäsi. Tai siltä se ainakin tuntuu, koska kaikki asiat käsitellään kokonaan uudestaan. (On myös aivan mahdollista, että viesti on luettu, mutta sen sisältö ei muutu todelliseksi ennen kuin se on sanottu ääneen.) Sähköpostin lähettäminen ei siis oikeastaan palvele mitään tarkoitusta, jos vastaanottajaa ei entuudestaan tunne hyvin.

Näin on erityisesti, jos sanoma on jotakin muuta kuin aivan itsestään selvä. Esimerkkihenkilö ilmoittautui rekrytointipalveluun ja ilmoitti etsivänsä noita ja näitä töitä, myös ihan lyhytaikaisia. Seurauksena puhelinkeskustelu, jossa kysyttiin samat asiat – tyyliin ”että tosiaan sua kiinnostaa myös ihan lyhytaikaiset työt”, ja ”no okei, mä laitan tänne sitten niin”.

Viestin muotoilussa pitää olla myös tarkkana. Ruotsalainen kykenee yleensä erottamaan A4-kokoisesta tekstistä yhden tai kaksi avainsanaa, jotka nähtyään hän päättelee itse loput. Fiktiivinen esimerkki: kirjoitat tapahtumanjärjestäjälle, että ”en halua peruuttaa osallistumistani, mutta haluaisin kysyä…” PRRRP, virhe. Ruotsalainen lukee sanan ”peruuttaa” ja ottaa sinut pois tapahtuman osallistujalistalta.

Työnhaun maailmasta selvisi sellainenkin asia, että Ruotsissa on aivan sallittua kirjoittaa omista taidoistaan ihan mita vain. Esimerkiksi työnvälityksen ”coachit” jopa kannustavat työnhakijoita liioittelemaan taitojaan ja kehumaan itseään ilman referenssejä. Siellä haastattelussahan asioista sitten oikeasti keskustellaan. Esimerkiksi on ihan sallittua kirjoittaa työhakemukseen että ”pitkä kokemus edistyneestä digitaalisesta kuvankäsittelystä”, vaikka haastattelussa sitten paljastuukin, että oikeasti osaa poistaa punasilmät valokuvasta red-eye-removal wizardilla. Siinä kohtaa hymyillään ja sanotaan että ”no, mä nyt vaan kirjotin sinne sillai.” Avainsanoina ”vain kirjoitin”. Sen sijaan jos haastattelussa menee sanomaan että jotakin osaa, niin silloin se pitää oikeasti osata.