Katukoristurnauksen 26.5. raportti

Lauantaina 26.5.2012 pelattiin Höntsyn katukoristurnaus loistavassa säässä Koulukadun kentillä. Turnaus oli osa Grand Slam 2012 -taulukkoturnauskiertuetta. Koreja tehtiin, pokaaleita jaettiin ja hauskaa oli. Seuraavassa raportti oikein videon kera.

Osallistujia turnaukseen saatiin 14, mistä johtuen jaossa oli vain noin puolet tavallisista Grand Slam -pisteistä. Pelejä lähdettiin pelaamaan kahdessa alkulohkossa varsin tiukoissa merkeissä. A-lohkon kuudesta pelaajasta Ahti valitettavasti loukkaantui aivan alkulohkon viime metreillä, mistä johtuen sekä kilpa- että harrastesarja pelattiin loppuun 3 vs. 3 -pelinä.

1
Leho hyppää!

Kukin peli kesti niin kauan, että voittaja teki neljä koria. Pelien kesto vaihteli suuresti. Silloin tällöin nähtiin 4-0-näytöksiä, joista pisteet jaettiin 3-0, välillä taas trillereitä lukemin 4-3, joissa pistejako oli tasainen 2-1.

Viiteen pelaajaan supistuneesta A-lohkosta pääsi kilpafinaaliin lopulta kaksi pelaajaa. B-lohkolle kiintiöpaikkoja tuli neljä, ja etenkin kahdesta viimeisestä paikasta oli todella tiukka taistelu. Toni Säkkinen, Mikko Lehto ja Jari Salokangas ratkoivat lopulta noiden paikkojen kohtalon ylimääräisessä paras kolmesta -pelissä.

Harrastesarjaan pudonnut Jari teki siellä selvää jälkeä keräten pisteitä jokaisesta ottelusta. Mukaan mahtui yksi tappio, mutta sekin tuli lukemin 4-3. Dramatiikkaakin nähtiin, kun lohkon vihonviimeisen pelin vihonviimeisenä suorituksena Ilkka Virjo ensin riisti pallon Juha Latvalalta vain menettääkseen sen lepsusti heti takaisin ja nähdäkseen sarjan päättävän korin synnyn varsin läheltä omassa päässä. Toisenlainen ratkaisu pelille olisi nostanut Ilen tasoihin Grand Slamin kärjen kanssa, nyt hän jäi kärjen taakse…

Ennen finaaleja heitettiin myös vaparikisa, jossa kullakin oli viisi heittoa. Suvereeni voittaja Eero Liski upotti neljä koria. Sekä Ville Lehvonen että Raino Pikkarainen upottivat kolme, joten toinen sija jouduttiin ratkomaan. Ratkoissa Raino jäätyi täysin eikä saanut yhtään palloa koriin – tämän jälkeen Villellä oli ilman paineita helppo työ, ja hän upottikin pallon sukkaan heti ensimmäisellä heitolla.

Aurinkokatsomossa virvokkeita kului.
Aurinkokatsomossa virvokkeita kului.

Myös kilpasarjassa yksi oli lopulta selvästi ylitse muiden. Janne Hakola keräsi samanlaisen sarjan kuin Jari harrastesarjassa – joka pelistä vähintään yksi piste (ja vain yksi tappio). Tämä nosti miehen ylivoimaiseksi mestariksi 15 pisteellä ja huikealla seitsemän pisteen erolla seuraaviin. Tähän mennessä ei näin selkeää voittokulkua olekaan Grand Slamissä vielä nähty. Kahdeksassa pisteessä kakkossijan jakoi kolme peluria: Toni Säkkinen, Mikko Lehto ja Eero Liski.

Erityismaininnan ansaitsee Ville Virjon suoritus. Mies juoksi samana päivänä elämänsä ensimmäisen täysmaratonin, mutta tuli siitä huolimatta puolustamaan Grand Slamin johtopaikkaansa. Tämä olikin tuloksellista, sillä vaikka mukaan tarttui vain yksi piste, säilyi Ville sillä kiertueen kärjessä. Tasapisteisiin kärkipaikalle nousivat Toni ja Raino. Seuraavina uhkaajina ovat Ile ja tämän turnauksen väliin jättänyt Jussi Lammi heti yhden pisteen päässä. Katso Grand Slamin pistetilanne katukoriksen jälkeen täältä.

2
Vihreä menee ohi.

 

Aurinkoinen sää keräsi Höntsylle myös oman aurinkokatsomon, jossa vähän harmiteltiin sitä ettei itse tullut osallistuttua peleihin. Virvokkeiden nauttiminen hyviä matseja katsellessa oli hyvää viihdettä sekin. Puhumattakaan spontaaneista iltahöntsyistä heti turnauksen jälkeen – jätettäköön ysipallotulokset tässä raportoimatta…

Kiitos kaikille osallistuneille huippuhyvistä peleistä! Kiertue jatkuu elokuussa ulkolentiksen merkeissä. Tarkka päivä on vielä päättämättä, mutta tiedotamme siitä varmasti hyvissä ajoin.