Loppukevät ja alkukesä meni erilaisista (teko)syistä johtuen vähemmällä liikunnalla. Nyt kun olen päässyt taas liikunnan makuun, olen huomannut yhden asian. Liikunnallinen laiskuus ja epäterveellinen ruokavalio ovat toisiaan ruokkiva kierre. Tämä tietysti on täysin omakohtainen havainto – olisi kiva tietää, toimivatko muidenkin päät näin.

Omalla kohdallani havainto ei koske höntsäämistä, koska pääni ei oikeastaan laske sitä liikunnaksi. Se on enemmänkin leikkiä, jossa liikunta tulee kaupan päälle. Sen sijaan sellainen liikunta, jonka eteen joutuu ainakin jonkin verran tsemppaamaan, on selvästi yhteydessä dieettikuriin. Itselläni tämä tarkoittaa lähinnä perinteistä ryhmäliikuntaa, tyyppiä BodyPump tai BodyBalance. Olen huomannut, että tällainen liikunta on tosi terveellistä höntsyn lisäksi, koska se parantaa ryhtiä ja voimaa tavalla, jota tarvitsee ihan koko ajan. Ryhmässä sitä jotenkin jaksaa harrastaa – itselleni esim. salilla käynti tai punttien nostelu kotona on kauhistus joka ei vain toimi.

Asiaan. Olen ylipainoinen ja tiedän että ruokavalioni voisi olla paljon terveellisempi. Kaiken järjen mukaan ruokavalio on vielä tavallistakin tärkeämpi asia silloin, kun on meneillään liikunnallisesti laiska vaihe. Näin ei ainakaan minun pääni kuitenkaan toimi, vaan kutakuinkin näin:

Joko ollaan liikunnallisesti laiskoja -> yleinen laiskuusmoodi päälle. ”Mitä väliä silläkään nyt oikeastaan on, mitä tässä syö. Ei tunnu missään, tänne vaan jäätelöt ja karkit.

tai nähdään vaivaa liikunnan eteen -> ruokavalio tuntuu tärkeältä. ”Emmä viitti nyt mitään pullaa syödä, siinähän menee koko jumppa ihan hukkaan.”

Tiedän kyllä, että jossain mielessä olisi paljon loogisempaa, jos tämä menisi toisin päin. Eli niin, että kun liikuntaan panostetaan, niin sitten todetaan että ”taulukon mukaan pumpissa kului 550 kcal joten nyt voin syödä hyvällä omallatunnolla 6,5 dl jäätelöä”. Mutta ei: tuntuu siltä, että pitää ensin nähdä terveytensä eteen vaivaa jotenkin muuten (= jumppaamalla), jotta alkaa tuntua siltä ettei voi heittää ko. vaivannäköä hukkaan epäterveellisellä ruualla.

Epäilemättä juuri tällaisten kieroutuneiden ajatusmallien kanssa maailman ravintoterapeutit ja personal trainerit joutuvat taistelemaan. En usko olevani tämän joko-tai-ajatusmallini kanssa yksin. Tuntuu, että on aika paljon ihmisiä, jotka ovat joko todella timmissä kunnossa, tai vastaavasti repsahtaminen on totaalinen. Varmaan meidät pitäisi passittaa terapeutin sohvalle, jotta kultainen ”kohtuus kaikessa” -neuvo menisi joskus perille…