Ulkolentiksen tulokset & Iskuri-tilanne
Viime lauantaina pelattiin Höntsyn historian ensimmäistä kertaa lentopalloturnausta sateessa, kun kelien puolesta historiallisen surkea lentopallokesä huipentui omalla mittapuullaan ihan siedettävässä kelissä pelattuun ulkolentisturnaukseen. Hurjan vääntämisen päätteeksi voiton vei niukasti Mikko Lehto. Kokonaiskisan kärjessä jatkaa Minna Salmi.
Huono kesä on karkottanut porukkaa ulkolentiksestä ja kun sadetta oli luvassa turnauspäivällekin, tuloksena oli historiamme pienin lentopalloturnaus vain 18 pelaajalla. Päivää oli jo kertaalleen siirretty ja hyvä niin, sillä alkuperäisenä turnauspäivänä vettä tuli niin ettei eteensä nähnyt. Viime lauantai oli pelipäivänä lopulta tämän kesän mittapuulla ihan ookoo: alkupuoliskon ajan keli oli oikein hyvä. Jälkimmäisellä puoliskolla satoi, mutta oli silti lämmintä eikä tuullut, joten pelit saatiin vietyä läpi hyvissä olosuhteissa.
Paikalle saapuneiden kannalta pieni osallistujamäärä oli osittain todella hyväkin juttu – ensinnäkin kaikille ropisi roimasti Vuoden Iskuri -pisteitä. Toisekseen sekä alkulohkoissa että finaaleissa päästiin pelaamaan kaikki mahdolliset jaot, ts. taulukkotuurista ei oikein enää voinut valittaa. Sekä alkulohkoissa että finaaleissa sijoituksia ratkesi hyvinkin tiukasti viimeisessä pelissä yhden pisteen erolla, ja joka pisteestä väännettiin tosissaan (mm. rentosarjassa yksi erä päättyi 18-16, kun erät pelattiin 11 pisteeseen 2 p erolla). Kaikkien jakojen pelaaminen toi kuitenkin aina esiin riittävän eron pelaajien välille, eli ratkopeleihin ei jouduttu missään vaiheessa turnausta.
Rentosarjan voitti Mika Nyyssönen (B) pitäen Mika Nyyssösten lippua korkealla A-Nyyssösen poissa ollessa, ja samalla lähes saavuttaen kaimansa Iskuri-kisan kokonaispisteissä (A 113 p, B 107 p). Raadin valinta Paras Höntsyhenki -pokaalin saajaksi osui myös tähän sarjaan ja Veera Sillmaniin.
Harrastesarjassa viimeinen peli ratkesi pienimmällä mahdollisella erolla Jussi Leinosen joukkueen hyväksi, ja sitä myöten sarjan voittopokaali meni Jussille. Niukasti kakkoseksi jäi turnauksen parhaiten sijoittunut naispelaaja Minna Salmi.
Eristä saatavat pisteethän turnauksissa menevät siten, että normaalisti voitosta saa 2 pistettä ja tappiosta 0. Jos häviäjä saa alle puolet jaossa olevista eräpisteistä, saa voittaja 3 pistettä, ja jos erä päättyy pienimmällä mahdollisella eli kahden pisteen erolla, jaetaan pisteet 2-1. Kilpasarjassa Teemu Rämön joukkue voitti viimeiset kaksi ottelua, mutta koska pisteet jaettiin näissä 2-1, ei tämä riittänyt kuromaan aiemmin syntynyttä eroa umpeen, ja Höntsyn oma poika Mikko Lehto vei mestaruuden yhden pisteen erolla.
Kaikista tämän vuoden Höntsyn lentopalloturnauksista koostuvassa Vuoden Iskuri -kokonaiskisassa Teemu sai kakkossijansa myötä hieman Minnaa kiinni, mutta Teemun epäonnena on se, että piste-erot tämän turnauksen osallistujien välillä ovat suhteellisen pienet pienestä osallistujamäärästä johtuen. Niinpä Minna johtaa edelleen, nyt neljän turnauksen jälkeen, kokonaiskisaa varsin vakuuttavasti. Edessä on kuitenkin vielä kaksi tai ehkä kolmekin turnausta syksyllä, joten mitä tahansa voi tapahtua.
Tuttuun tapaan julkaisemme tässä tulokset ja tilanteen vain kärjen osalta. Jos sijoituksesi on alempana ja haluat tietää sen täsmälleen, pistä sähköpostia.
Kiitoksia kaikille mukana olleille mukavasta vaikkakin kosteasta ja hiekkaisesta turnauksesta! Viimeistään lokakuussa Iskuri-turneeta jatketaan.
Ulkolentiksen 19.8. kärki:
1. | Mikko Lehto |
2. | Teemu Rämö |
3. | Anssi Tikkanen |
3. | Heikki Mannersuo |
5. | Jarkko Leivo |
6. | Mitja Ohtola |
Vuoden iskuri -kisan kärki neljän turnauksen jälkeen:
1. | Minna Salmi | 230 | |
2. | Teemu Rämö | 190 | |
3. | Vili Keinänen | 175 | |
4. | Mikko Lehto | 159 | |
5. | Jarkko Leivo | 154 | |
6. | (Ilkka Virjo) | 151 | |
7. | Juhani Luhti | 122 | |
8. | Tero Keinänen | 120 | |
9. | Pete Huttunen | 119 | |
9. | Miia Vainio | 119 | |
9. | Minna Veikkola | 119 |